Kivitalo vai puutalo?

Tämä on yleinen kysymys, joka tulee talonrakentajalle usein mieleen taloprojektia suunnitellessa. Viime aikoina Suomessa on rakennettu paljon kivitaloja, mutta perinteinen puutalorakentaminenkin on ollut pinnalla. Tästä ilmiöstä kertoo myös joka vuotiset asuntomessut, jonka rakennuskanta on noin puolet kivitaloja ja puolet puutaloja. Puutaloilla on pitkä historia Suomessa, mutta kivitalot ovat omalla modernillaan twistillään saanut kuluttajien päät sekaisin.

Markkinoilla on tarjolla monia valmistalopaketteja tarjoavia yrityksiä sekä myös talotehtaiden arkkitehtejä, joiden avulla voi tehdä muutoksia valmistalomalleihin. Näiden avulla perheet saavat oman näköisensä kodin valmistalopaketeistakin. Nykyään materiaaleja myös sekoitellaan keskenään, joka tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kivitalossa saattaa olla puinen rimoitus seinässä tuomassa pehmeyttä.

Suurin ero näissä taloissa on lähinnä rakennusmateriaali, käytettävät eristeet, rakentamisen nopeus sekä myös rakentamisen budjetti. On laskettu, että kivitalo tulee verrattain kalliimmaksi kuin puutalot, joten rakennettaessa kivitaloa, kannattaa budjetti miettiä tarkoin. Kivitalon rakentamisesta tekee kallimpaa usein myös sen keskimääräisesti pidempi valmistumisaika.

Vaikka yleisesti puhutaan kivi- ja puutaloista, kumpikaan ei täysin absoluuttisesti ole kivi- tai puutalo, sillä rakentamisessa käytetään myös paljon muita materiaaleja, kuten eristeitä. Kivitalo koostuu usein harkoista, jolloin seinät ovat paksuja. Eristeenä käytetään usein polyuretaania, kun taas puutaloissa voidaan käyttää erilaisia eristeitä.

Puutalon kohdalla kannattaa miettiä, onko henkilö valmis puutalon maalausprojektiin, vaikka kyllä kivitalonkin osalta rappaus tulee uusia joskus. Puutalon etuna ovat hengitettävyys sekä luonnonmukaisuus, onhan puu luonnon oma innovaatio. Puulla on myös erityisen hyvät akustiset ominaisuudet.

Kivitalon etuina ovat pitkäikäisyys, huollon helppous sekä sen sopivuus Suomen karuihin ilmasto-olosuhteisiin. Kivitalon seinät ovat yhtenäisiä, jolloin ne hengittävät ja samalla säästävät lämpöä. Seinien tiiviys estää lämmön vuotamisen asunnosta sekä myös kosteusvaurioiden syntymisen.

Nykyisin omakotitalot ovat pääosin matalaenergiataloja ja passiiviitaloja. Eri materiaalivaihtoehdoilla on vaikutusta hiilijalanjälkeen, mutta omakotitaloa valitessa olisi kuitenkin tärkeintä kuunnella omaa sydäntä sekä omia mieltymyksiään, millaisen talon rakennuttaja haluaa itselleen sekä perhelleen rakennuttaa. Markkinoille tulee tämän tästä uusia innovaatioita, joka tuo rakentamiseen uusia mahdollisuuksia. Taloprojektia suunnitellessa tulisikin valita luotettava ja ammattitaitoinen yhteistyökumppani vetämään projektia yhdessä, jotta mahdollisimman moni asia tulisi huomioiduksi. Taloprojekti on pitkäaikainen koitos ja jos koti tulee perheelle, saatetaan kodissa asua jopa useita kymmeniä vuosia. Näin ollen päätökset rakentamisen suhteen tulee tehdä harkiten.

Kylpyhuoneremontin suunnittelu

Viimeksi kävimme läpi keittiöremontin suunnittelua ja nyt on aika tarkastella toista yleistä kodin remontin osa-aluetta eli kylpyhuoneremonttia. Kylpyhuoneremontti mielletään usein kodin haastavammaksi remontiksi, osin sen vuoksi, että kylpytilat eivät ole henkilöiden käytettävissä remontin aikana ja kylpyhuoneen remontissa tulee ottaa huomioon monta seikkaa. Kylpyhuoneremontti mielletään yleensä kalliiksi remontiksi johtuen osittain sen eri vaiheista, luvista, ammattilaisten käytöstä sekä materiaaleista kuten kaakeleista sekä kylpyhuoneen kalusteista.

Kylpyhuoneen suunnittelussa tulisi ottaa huomioon budjetti, haluttu fiilis sekä aikataulu, milloin kylpyhuoneremontin haluaa toteuttaa. Kylpyhuoneen pohjapiirustus sanelee usein paljon sitä, mitä kylpyhuoneessa voidaan toteuttaa. Suunnittelun apuna kannattaakin käyttää ammattilaisia avukseen, jotta remontti saadaan toteutettua järkevästi ja kustannustehokkaasti. Suurimmalla osalla kylpyhuoneliikkeillä on tarjolla myös ilmaista suunnittelupalvelua, jolloin henkilö näkee myös laatta- sekä muut materiaalivalinnat 3D-kuvina. Näin ollen oman kylpyhuoneen kokonaisuutta on helpompi hahmottaa ja siten voi vielä tehdä muutoksia esimerkiksi materiaalivalintoihin.

Ennen liikkeeseen astumista on hyvä ottaa mitat kylpyhuoneen tilasta sekä miettiä budjettia ja sitä, miltä unelmien kylpyhuone näyttäisi. Toivooko henkilö uudelta kylpyhuoneelta esimerkiksi toimivuutta vaiko esimerkiksi luksusmaista spa-henkeä. Ammattilaisen kanssa käydään läpi materiaaleja ja ammattilaiset osaa myös kertoa eri pintamateriaalien eroja muun muassa puhtaanapidon, kestävyyden sekä käytettävyyden kannalta. Ammattilainen osaa myös ehdottaa erilaisia kustannustehokkaita vaihtoehtoja laajasta materiaalien kirjosta. Myymälässä voi tutustua myös erilaisiin oheistuotteisiin kuten altaisiin ja hanoihin, jotka ovat olennainen osa kylpyhuoneessa sekä sen lopullisessa ilmeessä sekä käytettävyydessä. Samalla myymälässä voi valita myös kylpyhuonekalusteita sekä muita yksityiskohtia.

kylpyhuoneen remontti

Kylpyhuoneen suunnittelussa on myös yksi todella tärkeä seikka, nimittäin valaistus. Valaistus määrää usein sen, millainen fiilis kylpyhuoneessa on eli tarvitaanko kylpyhuoneeseen esimerkiksi kirkasta valaistusta meikkaamiseen vai halutaanko kylpyhuoneeseen tuoda esimerkiksi himmennin, jonka avulla tunnelmaa voi vaihtaa valaistuksen suhteen.

Kylpyhuoneremontit kannattaa kilpailuttaa muutamilla toimijoilla ja toimijaa valitessa kannattaa tarkastaa, että heillä on luvat sekä vastuuvakuutukset kunnossa. Jos jotain ikävää sattuukin remontoijan toimesta esimerkiksi vesivahinko, on yrittäjällä sen vahingot kattava vakuutus olemassa.

Kylpyhuoneremonteissa kannattaa pyytää suosituksia sekä lukea kokemuksia erilaisista yrityksistä. Kylpyhuoneen remontoinnissa on usein erilaisia luvanvaraisia töitä, joita säädetään erilaisin sertifikaatein. Näin ollen luotettavan remontoijan käyttöä kannattaa suosia eikä se useinkaan ole se halvin.

Kannattaako remontoida itse vai pyytää ulkopuolista apua?

Remontointi on mielenkiintoista.

Kun remonttikärpänen iskee, kannattaa tuleva projekti suunnitella tarkasti. On erityisen olennaista pitää mielessä oman osaamisen taso. Vaikka tekisikin mieli säästää sievoinen summa ja kokeilla sen sijaan tehdä projektia itse, on hyvä tarkastella kriittisesti oman osaamisensa tasoa. On hyvä muistaa, että jäljet voivat jäädä massiivisessa rakennusprojektissa näkyville pitkäksikin aikaa.

Pensseli käteen ja maalaamaan!

Helpoin urakka on pintaremontointi, joka on ehdottomasti helpoin kaikista vaiheista. Siihen ei vaadita erityistä osaamista. Jos on maalaamassa ensimmäistä kertaa, voi opetusvideoita katsoa esimerkiksi YouTubesta tai maaliyritysten sivuilta. Tällä tavalla saa apua itseään mietityttäviin aiheisiin esimerkkivideon kautta. Onkin hyvä katsoa tällainen tuotanto ja miettiä, miten sitä voisi soveltaa käytäntöön eri näkökulmista.

On niin ikään hyvä muistaa, että lattian laminaatin asentaminen on erittäin helppoa ja vaivatonta esimerkiksi hiomiseen verrattuna. Laminoiminen käykin vaivattomasti, kun sitä opettelee esimerkiksi videon välityksellä. Sitä voi harjoitella erikseen ennen urakkaan ryhtymistä, jotta palaset menevät oikein. Muussa tapauksessa lattiaan voi jäädä ikäviä koloja, jotka näyttävät pahalta myös jälkikäteen. Jos pelkkä ajatuskin tuntuu opetusvideon katsomisen jälkeen mahdottomalta, voi se olla hyvä jättää suosiolla ulkopuoliselle.

Jätä monimutkaiset projektit muille

Jos ei ole pitkää kokemusta rakennusalasta, voi olla järkevää kääntyä suosiolla ulkopuolisen ammattilaisen puoleen. Esimerkiksi lattian hiominen on erittäin monimutkainen asia, joka tuottaa suuria haasteita. Yleisesti suositellaankin, että se kannattaa jättää haastavuuden takia ulkopuoliselle tekijälle.

Oppia työväenopistoista

Hyviä paikkoja omien taitojen parantamiseen ovat työväenopistot, joissa voi oppia mitä mielenkiintoisempia ja uusimpia asioita näistä aihealueista. Kurssit ovat usein todella kohtuuhintaisia erityisesti siihen nähden, että opetus on erittäin korkeatasoista. Tällä tavalla voi investoida omaan osaamiseen ja säästää rahaa myös tulevaisuudessa. Jos oppii nämä asiat kovinkin hyvin, voi tehdä esimerkiksi keikkaa tutuille.

Mummonmökki

mummola

Monen suomalaisen haave on pieni tupa ja perunamaa. Mummonmökki onkin hyvin lähellä monen suomalaisen ihanteellista kesäpaikkaa ja varsinkin jos vieressä sattuu olemaan vesistö on suomalaisen ihmisen kesäparatiisi valmis!

Mummonmökkejä on kuitenkin olemassa hyvinkin erilaisia niin iältään kuin kunnoltaankin ja ostajan kannattaakin miettiä hyvin etukäteen se, millaiseen remontti rumbaan hän on valmis. Monille remontti itsessään voi olla terapeuttista puuhastelua arjen kiireiden keskellä, jossa näkee omien kättensä jäljet. Moni mummonmökkien rakennusvuosista sijoittuu aikakauteen 1920-1950 luku ja niitä kaikkia yhdistää kuitenkin lempeän lämmin mummolamainen tunnelma.

Hyvin usein mökit sijaitsevat puutarhatontilla, jossa kasvillisuus on ikänsä puolesta jo todella runsasta ja jopa villiintynyttä. Onkin suhteellisen harvinaista löytää mummönmökki vesistön ääreltä, huomattavasti yleisempää on että se sijaitsee kuivalla maalla, jossa puutarhassa on sekä hyöty-, että käyttökasveja.

Hintahaarukka mummonmökkien osalta on aika laaja, alkaen muutamasta kymmenestä tuhannesta aina sataan tuhanteen euroon. Kamalan korkeiksi hinnat mummonmökkien osalta eivät ole vielä nousseet, mutta mitä luultavimmin tämäkin asia tulee muuttumaan tulevaisuudessa.

Mummönmökit on perinteisesti pieniä rakennuksia, jotka ovat alueen timpureiden rakentamia aikoinaan. Materiaalien osalta niissä on todella runsaasti vaihtelua, sillä ne rakennettiin yleensä siitä mitä milloinkin oli saatavilla. Mummönmökin ostoa haaveilevan tulee kuitenkin huomioida esimerkiksi seikka, että kyseiset rakennukset eivät ole tarkoitettu runsaalle ja nykyaikaiselle varustukselle, niiden remontoinnissa tulee kunnioittaa vanhaa ja välillä vanhan mummonmökin laajentaminen ei ole järkevää.

Jos haaveissa on ultramoderni, järven rannalla oleva suuri rakennus, ei mummonmökki ole silloin ehkä oikea valinta.

Elementtitalo

elementtitalo fingerpori

Moni suomalainen haaveilee sen oman punaisen tuvan rakentamisesta. Rakentaminen on pahimmillaan jopa usen vuoden projekti, mutta sitä sen ei kuitenkaan tarvitse olla. Elementtitalo on talo, joka on rakennettu valmiita elementtejä pinoamalla ja yhdistelemällä. Elementtitalo on rakennushetkellä helppo ja nopea kasata, joskin täytyy ottaa huomioon, että elementtien valmistaminen vie oman aikansa. Eniten elementtitaloja esiintyy entisen Neuvostoliiton alueilla, etenkin Venäjällä. Neuvostoliitossa 50-60 -luvuilla rakennettuja elementtitaloja kutsutaan hrustsivkaksi. Hrustsovkia on edelleen hyvin paljon asuinkäytössä ja niitä löytyy jokaisesta Venäjän kaupungista.

Suomen ensimmäinen huomattava rakennus, jonka rakentamisessa käytettiin elementtitekniikkaa, oli vuonna 1957 valmistunut Helsingin yliopiston Porthania. Ensimmäinen kokonainen lähiö, jonka rakentamisessa käytetttiin järjestelmällisesti elementtitekniikkaa oli 1960 -luvun alkupuolella rakennettu Helsingin Pihlajamäki.

Moni saattaa vierastaa ajatusta elementtitalosta, sillä niitä pidetään vain kopioina toisistaan. Jotkin talotehtaat tarjoavat kuitenkin asiakkailleen mahdollisuuden valmistaa oma talo omien piirrustusten mukaan ilman moduulirajoituksia.

Oman talon rakentamisen ei todellakaan enää tarvitse olla mikään ikuisuusprojekti. Jos Suomesta ei löydy mielestä elementtitaloa, voi sellaisen myös tilata esimerkiksi Virosta! Vain taivas ja mielikuvitus ovat rajana elementtitalossa.

Maalaus pintakäsittelynä

Tänään käsittelemme pintakäsittelystä maalausta. Maalaus tarkoittaa käsittelyä, jossa pinnalle tuotetaan maalilla, puunsuojalla tai muulla vastaavalla pintakäsittelyaineella kalvo. Maalaukseen liittyy olennaisesti myös pohjustus. Pohjustus on pintakäsittelyä, joka ei muodosta pintaan selvästi havaittavaa kalvoa eli kuivakalvon paksuus on tyypillisesti korkeintaan viisi mikrometriä. Pohjamaalauksella tarkoitetaan pintakäsittelyä, joka muodostaa pintaan havaittavan kalvon eli kuivakalvon jonka panksuus on 20:stä 60:een mikrometriin. Pintamaalaukseksi kutsutaan käsittelyä, joka muodostaa myös vastaavan kalvon kuin pohjamaalaus, mutta joka on tarkoitettu ulospäin näkyväksi käsittelytulokseksi. Huoltomaalaus on jo aiemmin maalatun pinnan uudelleen maalausta, muutamasta vuodesta jopa vasta 20-30 vuoden päästä.

maalaus

Maalamalla käsitellään muun muasssa rakennusten, ajoneuvojen ja koneiden puu-, metalli- ja muovipintoja. Maalamalla saadaan pinta, joka suojaa kohdetta myös korroosion ja valon vaikutuksilta. Maalaus estää myös home- ja sinistäjäsienten kasvua ja yleensäkin käsitellyn pinnan kulumista. Maalauksella on myös oma esteettinen arvonsa sisustuksessa, osana rakennettua ympäristöä ja monien esineiden käytössä.

Pintakäsittely maalaamalla ei välttämättä kuitenkaan takaa kohteen säilyvyyttä, vaan voi väärin tehtynä aiheuttaa päinvastaisen vaikutuksen kuten puun lahoamisen. Sopivan maalin ja maalaustavan valinta sekä oikea-oppisen ja -aikaisen maalaustyön tekeminen on myös tärkeäää. Yksi nyrkkisäännöistä kuitenkin on, että maalattavan pinnan on oltava puhdas ja kuiva. Maalaukseen käytetään siveltimiä, teloja, maaliruiskuja ja erilaisia muita laitteita, joilla maali voidaan levittää pinnalle. Maalattava kohde voidaan myös upottaa maaliin. Maalausalan ammattilaista kutsutaan maalariksi.

Vanhan hirsikehikon siirto

 

hirsi

Hirsitalot ovat upeita näkyjä ja vielä upeampia niistä tekee se seikka, että ne ovat todella olleet jo kauan aikaa sitten aikaansa edellä. Hirsitalot on nimittäin todellakin suunniteltu siirrettäviksi. Tämä onkin todella varteenotettava vaihtoehto kun suunnitellaan talon hankkimista, sillä tarjolla on nykyään todella upeita ja historiallisesti arvokkaita kohteita. 

Yksi hirsikehikoiden myyntipaikka on Metsänkylän Navetta, joka välittää ja myy niin vanhoja rakennuksia kuin siirrettäviä kehikoitakin.

Asia joka tekee hirsitalon siirrosta helppoa on se, että niiden perinteisessä rakentamisessa ei ole käytetty lainkaan nauloja, vaan osat on liitetty yhteen liitosten avulla. Hirsi materiaalina kestää myös hyvin aikaa ja se on jopa mahdollista uudelleen käyttää.

Vanhaa hirsitaloa havittelevan kannattaa kuitenkin pohtia tarkasti, onko hänellä tähän projektiin tarvittavaa pitkäjänteisyyttä. Varsinkin siirtoprosessi ja uudelleenkasaus eivät ole nopeita toimenpiteitä ja niiden kanssa saa varautua viettämään tovin jos toisenkin. Kehikon siirtämisestä haaveilevan tulee myös miettiä sitä, ostaako kehikon valmiiksi purettuna ja numeroituna vai lähteekö itse purkamaan kohdetta. Valmis paketti on tietenkin huomattavasti helpompi ratkaisu kuin aloittaminen purkamisesta.

Kun kehikko tuodaan tontille, on se oltava valmiiksi raivattu ja mielellään perustusten tulisi olla valmiina jo tässä vaiheessa. Pääperiaate kehikon siirtämisessä onkin että sitä ei tulisi säilöä turhaan ja liian pitkiä aikoja. Tontilla tulee olla sähkö sekä vesi vedettynä ja jo tehty perustus olisi suojattu kosteudelta ja muilta sääolosuhteilta. Tällätavoin varmistetaan että kaikki on valmiina ottamaan vastaan kehikkoa.

Kehikkoa pystytettäessä olisi hyvä muistaa, että jo olemassaolevat ikkuna ja oviaukot olisivat niitä ensisijaisesti käytettäviä ja kehikkoon vältettäisiin avaamasta turhaan lisää aukkoja. Turhat ja uudet aukot heikentävät tukirakenteita ja hirren ikää turhan paljon.

Vaikka tässä tulikin lueteltua monia mietittäviä asioita, on hirsikehikon siirto silti hyvä ja potentiaalinen vaihtoehto kun mietitään talon hankkimista. Siihen vaan kannattaa tutustua hyvin etukäteen ja suunnitella kaikki mahdollisimman hyvin valmiiksi. Kuten vanha Suomalainen sananlaskukin sanoo, “Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”.

 

 

Oulun Kärpät

Olen löytänyt uuden suosikkini Liigan jääkiekkojoukkueiden seasta, nimittäin Oulun Kärpät! Kärpät täyttää tänä vuonna 70 vuotta, joten onnea heille! Joukkue on voittanut SM-liigan seitsemän kertaa: 1980-luvulla ja kuudesti tämän vuosituhannen puolella. 2000-luvulla Kärpät voitto mitalin seitsemällä peräkkäisellä kaudella, mikä on Suomen ennätys. Joukkueen kotiottelut pelataan Oulun jäähallissa Raksilassa, josta käytetään myös nimeä Oulun Energia -areena.

jääkiekko ottelu pelaajia kärpät

1946 seuraa perustettaessa lajivalikoimaan kuului vain jalkapallo ja jääpallo. Jääkiekko astui kuvioihin vuonna 1947 ja ensimmäisen jääkiekkopelinsä Kärpät pelasi vasta 1949. Jääkiekon erikoisseuraksi Kärpät muuttui vasta vuonna 1947, kun jalkapallosta luovuttiin. Jääpalloa Kärpät eivät ole pelanneet sitten vuoden 1955. Kärpät on pelannut yhtäjaksoisesti SM-liigassa kaudesta 2000-2001, ja kausi 2016-2017 on Kärppien 32. pääsarjatasolla. Tällä kaudella Kärppien kapteenina toimii Lasse Kukkonen ja päävalmentajana paljon tunteita herättävä ja TPS:sästä Kärppien valmentajaksi siirtynyt Kai Suikkanen.

Kärpillä on erittäin aktiivinen kannattajayhdistys Kärpät Fan Club. Faniklubi perustettiin nykymuodossaan vuonna 1997. Keväällä 2007 kourallinen nuoremman polven Kärppäfaneja perusti ”Poromafian”, joka vastaa toiminnasta Raksilan fanikatsomossa ja sen tarkoituksena on piristää hallin katsomokulttuuria. Alunperin Poromafia oli virallisesta faniklubista riippumaton järjestö, mutta se liitettiin osaksi faniklubia 2007-2008. Poromafia on sittemmin eronnut faniklubista ja toimii riippumattomana järjestönä tuoden Ouluun eritoten ruotsalaisen kannatuskulttuurin mallin mukaista toimintaa. Nykyään Kärpät Fan Club käyttää nimeä Kärppäkannattajat.

Kärpät on tunnettu myös sen poikkeavista kannatuslauluistaan. Kärppien ensimmäinen kannatuslaulu oli vuonna 1976 julkaistu Jamppa Tuomisen ”Kärpät on rautaa”. Maalilauluna ollut Sentencedin ”Routasydän” herätti paljon kohua, koska siinä esiintyy natsien käyttämä sanapari ”veri ja kunnia”. Kappaleen sanoittajan Sami Lopakan mukaan sanaa ”veri” on käytetty laulussa muun muassa riimityksen vuoksi ja koska se myös kuvaa Kärppien juniorityötä.

Kärppien ehkä maineikkain pelannut pelaaja on puolustaja Reijo Ruotsalainen, jonka pelinumero 10:nen Kärpät jäädytti 14.8.1999. Ruotsalainen oli kasvanut Kärpissä ja edusti joukkuetta kaudet 1977-1981 ja 1996-1998. Ruotsalainen valittiin SM-liigan parhaaksi puolustajaksi kahdesti. Ruotsalainen aateloitiin Jääkiekkoleijonaksi vuonna 2000. Jari Viuhkolasta tuli 19.syyskuuta 2015 pelatussa Ilves -ottelun yhteydessä toinen pelaaja, jonka pelinumero 24:n Kärpät on jäädyttänyt. Tänä vuonna Kärpät jäädyttää kolmella vuosikymmenellä pelanneen Markku Kiimalaisen pelinumero 15:n. Kiimalaisen pelinumero nostetaan Oulun Energia Areenan kattoon 19. marraskuuta.

Putkiremontti ja erinäisiä kommelluksia

putkiremontti

Meillä alkoi putkiremontti talossa jossa olemme asuneet jo kohta kahdeksan vuotta. Asiasta ilmoitettiin hyvissä ajoin ja asian tiimoilta käytiin erinäisiä kokouksia joissa mukana oli isännöitsijä, urakoitsija ja taloyhtiön jäsenet. Kaikki oli hyvin suunniteltu ja kuten sanotaan, hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty! Voisi sanoa että jokainen ajatteli tämän remontin olevan niin kutsuttu läpihuutojuttu, jonka tiimoilta ei tarvitsisi sen kummemmin stressata tai vaivata päätään.

Jokaisen perheen, rappu kerrallaan tuli muuttaa pois noin 4 kuukauden ajaksi ja naapureiden kanssa jutustellessa oli selvää, että jokaisella oli väliaikainen asunto tiedossa hyvissä ajoin. Yhteinen muuttopäivä siis koitti ja koko talo oli yhtä muutto hässäkkää, kun tärkeimpiä tavaroita kannettiin häkkivarastoihin ja uusiin asuntoihin. Suurimmat tavarat suojattiin työmaa pölyltä ja jätettiin asuntoon odottamaan.

Kaikki oli valmista remontin alkamiseksi ja jokainen perhe häipyi omaan tilapäiseen asuntoonsa. Uteliaisuutta ei kuitenkaan voinut estää ja siksi yksi jos toinenkin päätti työmatkallaan tai iltakävelyllään pyörähtää katsomassa miten homma eteni. Muutama viikko kului ja yksi toisensa jällkeen alkoi ilmoitella huolestumisestaan asian suhteen. Kaikki jotka olivat käyneet niin kutsutulla työmaalla, olivat nähneet saman. Siellä ei kerta kaikkiaan tapahtunut yhtään mitään. Pihapiiri oli täysin tyhjä, ei remonttimiehiä, työmaakoppeja tai mitään muutakaan joka viittaisi siihen että käynnissä oli mittava taloyhtiön putkiremontti.

Voitte vain kuvitella miten isänöitsijän puhelin alkoi soida, kun kiihtyneet ja epätietoiset ihmiset halusivat saada lisätietoa siitä, mitä oikein oli käynnissä, vai oliko yhtään mitään käynnissä!

Asiaa puitiin kuumeisesti asukkaiden kesken ja jokainen kertoi samaa tarinaa. Isännöitsijä ei ollut vastannnut puhelimeensa kenellekkään joka oli yrittänyt tavoitella häntä. Pohdittiin oliko hän kenties lomalla, sillä olihan nyt heinäkuun loppu ja kesäloma aika parhaimmillaan. Eräs B-rapun asukas kertoi kuitenkin nähneensä isännöitsijän edellisen kerran lentokentällä, kun he kumpikin olivat nousemassa Intian koneeseen. He olivat vaihtaneet siellä muutamia sanoja ja toivottaneet toisilleen hyvää matkaa. Siitä ei kuitenkaan ollut mitään puhetta kauanko isännöisijän loma kestäisi. Voisihan se olla että niin ahkeralla miehellä oli paljon ylityötunteja ja hän päätti nyt pitää ne kaikki, reppureissaamalla Intiassa.

Aikaa kului taas muutama viikko ja ralli talon pihassa kävi entistä vilkkaamaksi kun jokainen asukas kävi tarkistamassa vähintään kaksi kertaa päivässä mitä ns.työmaalla tapahtui. Eräänä iltana iltakävelyllä ollessaan, tuo samainen B-rapun asukas päätti hypätä erään parvekkeen kautta sisään katsomaan oliko töitä edes aloitettu.

Kun hän astui ensimmäiseen asuntoon, näki hän välittömästi pimeydestä huolimatta, että koko asunto oli tyhjä, jopa kylpyamme ja keittiökaapit oli irroitettu. Tämä sama näky kohtasi B-rapun asukasta jokaisessa asunnossa. Myös laminaattilattiat ja laatat oli irroitettu, jäljellä oli vain tyhjä betoninen kuori.

B-rapun asukas otti vapisevin käsin puhelimen tuulipuvun takkinsa taskusta ja soitti naapurilleen. Langan päässä oli täysi hiljaisuus puolen minuutin ajan, kun naapuri yritti sulatella kuulemaansa asiaa. Sen jälkeen repesi raivo, jossa raivokas risunjemmaakin jää kakkoseksi. B-rapun asukkaan piti siirtää puhelinta kauemmas korvastaan kun huuto yltyi jo terveydelle vaaralliseksi. Nyt alkoi olla jo todella selkeää mitä putkiremontissa oli tapahtunut. Isännöitsijä oli karannut remonttirahojen kanssa Intiaan ja ilmeisesti myös kaikki irtain asunnoista oli myyty.

Asukkaat kokoontuivat hätäkokoukseen ja miettivät kuumeisesti mitä he voisivat tehdä, kun jokainen oli menettänyt rahansa ja lähes kaiken irtaimiston. Tässä vaiheessa C-rapun Pena, joka oli tiedetty vaatimattomana ja hiljaisena asukkaana, viittasi pyytääkseen puheenvuoroa. Kamala mekkala hiljeni vain siitä hämmennyksestä että Pena halusi puhua. Kukaan ei ollut aiemmin kuullut Penan puhuvan ja taloyhtiössä kiersikin urbaani legenda siitä, että Pena oli mykkä. Nyt kuitenkin Pena avasi suunsa ja esiin soljui kaunis ja tumma ääni, joka suorastaan hiveli jokaisen kuulijan korvia. Joillakin kimmelsi jopa kyynel silmänurkassa, kun ääni sai kaikki aistit herkistymään ja tunteet pintaan. Pena kuitenkin kertoi kuulijoilleen että, hän oli yhdeksän vuotta sitten voittanut Lotossa siihen asti suurimman jättipotin ja ei ollut juurikaan keksinyt rahoille käyttöä perheettömänä miehenä. Nyt hän ehdottikin, että remontti kustannettaisiin noilla Lotto rahoilla. Vastaanotto oli mykistynyt. Voisiko kukaan olla niin antelias että maksaisi koko taloyhtiön remontin omilla varoillaan. Toisaalta tarjous houkutti ja toisessa vaakakupissa taas painoi, että oliko se oikein tehty.

Pena kuitenkin vakuutti että hänelle jäisi remontin jälkeenkin runsaasti varoja ja hän olisi todella iloinen jos saisi toteuttaa toiveen. Asiaan liittyi kuitenkin eräs ehto, Pena oli aina haaveillut olevansa sisustussuunnittelija ja oli hakenut kouluunkin lukuisia kertoja, tuloksetta kylläkin. Pena sanoi että hän haluaisi vain sisustaa jokaisen kodin haluamallaan tavalla, että saisi asian suhteen lisäharjoitusta. Kaikkien mielestä tämä kuulosti oikein hyvälle idealle ja päätöselle hurrattiin ja taputettiin.

Kolmen kuukauden päästä Penan työmiehet saivat urakan valmiiksi ja Penakin oli viimeistellyt asunnot sellaiseen kuntoon, että asukkaat pääsisivät katsomaan hänen kättensä jälkiä. Jännitys suorastaan väreili ilmassa, kun Pena piti ensin pienen puheen ja sitten lähdettäisiin kaikki yhdessä kiertämään asuntoja.

Ensin aloitettiin A-rapussa asuvan leskirouvan asunnosta. Tämä rouvashenkilö oli asunut talossa jo hyvinkin yli kaksikymmentä vuotta ja kuului vakioasukkaisiin. Kun ovi aukesi kuului joka puolelta huudahduksia ja ihmettelyä. Asunto oli lattiasta kattoon sisutettu PVC:llä, peileillä ja kettingeillä. Kaikkien katseet kääntyivät varovaisina leskirouvaa kohden ja yllätys olikin aikamoinen kun rouvan kasvot hehkuivat mielihyvästä. Sama jatkui myös useissa muissa asunnoissa ja esimerkiksi kaivinkone asentajana toimivan miehen kotiin oli tehty todella herkän maalaisromanttinen sisustus, joka sai hänet suorastaan liikuttumaan kyyneliin. Kun kaikki asunnot oli käyty läpi, kyselivät ihmiset miten Pena oli voinut tietää niin tarkkaan mitä kukin sisimmässään halusi. Pena katsoi hymyillen väkijoukkoa ja sanoi. Kun kuuntelee ja tarkkailee, saa enemmän tietoa kuin uskottekaan.

 

 

Kesäpaikkaa korjaamassa

vanha huvila

Nyt tulee tarinaa kesäpaikan korjauksesta ja siitä, kuinka hauskaa se voi parhaimmillaan olla. Meillä on vanha 1920-luvulta oleva maalaistalo kesäpaikkana ja siellä on jo oltu muutamia kesiä ja katseltu että minkälaista ja tyyppistä korjausta talo kenties tarvitsee. Nyt sitten päätimme tänä kesänä, että nyt olisi aika ryhtyä tuumasta toimeen ja ensimmäisiksi projekteiksi valikoituvat lasikuistin restaurointi sekä ikkunoiden ja ovien maalaus.

Olemme siinä mielessä olleet onnekkaita, että löysimme kohtalaisen helposti talon joka vastasi toiveitamme ja jota ei oltu ns. korjattu pilalle. Halusimme kesäpaikkaa ostaessamme ehdottomasti että talossa olisi tallella sekä alkuperäiset ikkunat ja puitteet sekä ovet. Mikään ei näytä kauniimmalta kuin valo, joka siivilöityy käsinpuhallettujen ikkunalasien läpi. Tämän takia ikkunoiden restauroiminen olikin meille jo alusta asti selkeä juttu, jonka halusimme  ehdottomasti tehdä.

Syy miksi sitten emme aikatauluttaneet remonttiimme muita korjauksia, on se että puiset ja vanhat ikkunapuitteet ja ovet ottavat jonkin verran aikaa ja kaikki tehdään perinteiseen tyyliin käsityönä ja perinteitä kunnioittaen. Esimerkiksi maalit valitsimme Perinnetaidon valikoimista, joissa on varaa valita. Toinen syy hitaalle aikataululle on se että lasikuistissamme on lukematon määrä pieniä ikkunaruutuja ja näin ollen myös ikkunapuitteita löytyy varsin mukava määrä. Kolmas eikä vähäisin syy oli se, että halusimme tehdä remonttia rauhassa ja ilman minkäänlaista kiirettä, sillä meille se on enemminkin harrastus ja tapa viettää aikaa, kuin kiireinen ja stressiä aiheuttava projekti.

Joka tapauksessa odotimme remontin alkua innokkaina ja olimme kumpikin saaneet onneksemme lomaa yhteensä viisi viikkoa ja mikä vielä upeinta, samaan aikaan. Vihdoin sitten koitti kauan kaivattu kesäloman ensimmäinen päivä ja koko valtava kuorma, sekä koiramme oli pakattu autoon. Takakontti tursuili tapansa mukaan tavaraa, sillä tällä kertaa toivoimme että emme juurikaan joutuisi viiden viikon aikana palaamaan kaupunkiin. Aioimme metsittyä oikein kunnolla ja jopa nauttia siitä. Ajomatka kesti reilut kaksi tuntia, viimeiset puolitoistatuntia olivat hiekkateitä. Matka meni kuitenkin rattoisasti kun ikkunat olivat auki Suomen kesän kaikki valloittavat tuoksut iskivät tajuntaamme.

Vihdoin saavuimme perille ja joka ainoa kerta, talo aiheutti minussa saman ihanan levollisen ja samalla iloisen tunteen, kun näin sen pilkistävän koivikon keskeltä ja järvenselän välkkyvän taka-alalla. Kaikki tavarat ulos saatuamme päätimme että mikään ei nyt tuntuisi mukavammalta kuin pulahtaminen järveen. Pyyhkeet mukaan ja juoksujalkaa saunalle, jossa silkkiuikkuperhe uiskenteli kaislikossa ja lokkien tuttu kirkuna täytti taivaan. Ensimmäinen pulahdus veteen sai ainakin minut suorastaan euforiseen tunnelmaan, jonka ei toivonut koskaan loppuvan. Olimme jo edellisenä iltana sopineet että ensimmäinen päivä olisi vain paikkojen kuntoon laittamista ja rentoutumista, ilman että remonttia otettaisiin edes puheeksi. Mutta olimme niin innoissamme alkavasta projektista että uinnin ja päiväkahvin jälkeen sormet jo syyhysivät ikkunanpuitteiden kimppuun.

Päätimme siis muuttaa suunnitelmaamme ja aloitimme vanhan maalin raaputtamisen pois ikkunanpielistä. Aloitimme lasikuistista, sillä sen ikkunat saimme helpoiten siirrettyä pois paikoiltaan, eikä haitannut vaikka siinä ei olisi hetkeen ikkunoita laisinkaan. Maali irtosi tosi hyvin, sillä aurinko ja Suomen neljä vuodenaikaa olivat tehneet tehtävänsä. Vain väillä joutui käyttämään “lievää väkivaltaa” saadakseen maalin irtoamaan. Aika kului kuin siivillä, mutta onneksi Suomen kesäyö on valoisa, sillä meillä riitti energiaa puuhasteluun loputtomasti. Välillä kävin laittamassa uudet perunat tulille ja nautimme pikaisen lounaan sillin kera. Mieleen tuli monta kertaa ajatus, että voiko ihmisen elämä olla enää yhtään parempaa kuin ne hetket joita meillä siinä yhdessä taloa kunnostaessamme oli. Koiramme Miska juoksenteli vapaana ja selkeästi sekin nautti olostaan maalla. Välillä se kellahti ruohoon ja katseli taivaalle ja sinertyvää kesäiltaa ja välillä näimme sen juoksevan iloisena vaaleankeltaisen sitruunaperhosen perässä.

Vihdoin päätimme että ehkäpä olisi paras vetäytyä nukkumaan, ettemme menettäisi kaunista kesäaamua, jonka viehkeydestä sai talvisin ja kaupungissa vain haaveilla. Puhtaat ja valkoiset lakanat tuntuivat ihanille kun köllähdimme sänkyyn. Vanha hirsitalo huokui rauhaa ja ilma oli juuri sopivan viileä nukkumiseen. Jossain metsänreunassa kukkui vielä käki 15 kertaa, ennen kuin sekin päätti ummistaa silmänsä hetkeksi.

Aamulla heräsimme valkoisten verhojen välistä pilkistävään aurinkoon, ja vaikka kello oli vasta kuusi, auringon säteet lämmittivät ihanasti. Viisi viikkkoa lomaa ja ihanaa remontointia edessäpäin, ajattelin kun venyttelin sängyssä. Pian ihana tuoreen kahvin tuoksu täytti tuvan, kun kahvi porisi keittiössä ja eilen matkalla ostettu ruisleipä oli viipaloituna tuvan pöydällä yhdessä juuston, meetwurstin ja kurkun kanssa. Emme malttaneet edes juoda aamukahveja sisällä, vaan päätimme mennä talon rappusille nauttimaan sekä aamiaisesta että kesäaamusta.

Miska oli jo täynnä energiaa ja hyppeli niityksi muuttuneella nurmikolla innoissaan. Heittelimme sille keppiä hetken ja sitten päätimme taas aloittaa ihanan projektimme. Lasikuistin ikkunat alkoivat olla jo aika hyvälä mallilla maalinpoiston suhteen, joten päätimme että nyt olisi aika irroittaa vielä lopuista ikkunoista kaikki irtoavat metalliosat, kuten salvat ja saranat. Minä sain tehtäväksi poistaa niistä maalin ja ruosteen, joka tapahtui niin että upotin ne viemärien avaamiseen tarkoitettuun nesteeseen. Olimme kuulleet tästä vinkistä perinnemestarilta ja se todella tuntui toimivan hyvin. Ei aikaakaan kun kaikki vanha maali ja ruoste oli pois ja metalliosat olivat valmiina seuraavaa vaihetta varten. Sillä aikaa kun itse kikkailin metalliosien parissa oli mieheni aloittanut ehkä kaikkein hitaimman työvaiheista, eli pokien puuosien rikkinäisten tai märäntyneiden osien korjaamisen. Tämä oli työvaihe, jossa en oikein osannut olla avuksi, sillä vaikka rakastankin remontointia ja kaikenlaista puuhastelua kotona, en ole kuitenkaan mikään puuseppä.

Koko loman jatkoimme samaa rataa ja nautimme joka hetkestä. Aamulla ensin aamu uinnille, sitten aamukahvit ja tämän jälkeen innokkaana työn kimppuun. Neljän viikon jälkeen talo alkoikin jo näyttää ihna toisenlaiselle, kun sen ennen haalistuneet puuosat olivat saaneet uuden ja puhtaan valkoisen värin. Luontokin oli juuri silloin vehreimmillään ja oli todellinen ilo katso omien kättensä jälkiä. Tämän loman päätyttyä olimme energisempiä kuin koskaan ja mieltä lämmitti vielä pitkään  muistella tuota kesälomaa. Ensikesänä tavoitteena on koko talon maalaus ja jos se on yhtään niin hauska projekti kuin viimekesäinen olemme todella onnekkaita!