Rakenna itsellesi jääkiekkostudio kotiin!

Tänään jatkuvat SM-liigan ottelut ja itse HIFKin fanina odotankin innolla alkuillan matsia. Itse asiassa meitä kokoontuu äijiä yhteen lätkän pariin vähän enemmänkin, ja tuli illan isäntänä mieleen, että olisi mukavaa omistaa hieman isommat tilat jääkiekon seuraamiseen.

Suomessakin ns. kotiteatterit ovat yleistyneet viime vuosien aikana, mutta en ole ehtinyt asiasta vielä niin innostua kun en elokuviakaan juuri katso. Gigantissa käydessä katselin kuitenkin heidän kotiteatterivalikoimaansa ja jättiruutuja katsellessa yritin kuvitella yhtä niistä omaan olohuoneeseeni. Vaikka omatekemässä omakotitalossa asummekin, olisi niin suuri TV silti liikaa. Olenkin päättänyt aloittaa kesän projektina erillisen kotistudiotilan rakentamisen kotipihallemme!

Tarkoituksena on rakentaa noin 11 neliön tila, johon voisi kutsua sitten enemmänkin katsojia. Pohjakaavoja olen yrittänyt tässä suunnitella ja päätin kutsua yhden rakennussuunnittelija-ystäväni mukaan projektiin, palkkaa vastaan tietysti. Olisi tietysti myös mukava kuulla lukijoiden vinkkejä mikäli joku toinen on saanut aikaan jotain samantyylistä! Erityisesti kaipailisin vinkkejä, miten sähkösuunnittelun voisi hoitaa tällaiseen pieneen erilliseen tilaan, varsinkin kun sähkölaitteet ovat pääosassa!

Päivittelen tänne projektini edistymisestä, toivotaan että kesän Euro 2016 päästään katsomaan omassa studiossa!